Vanhemmuuden sanakirja 2.0
27.3.16
Esikoisen odottajana se jo alkaa. Lapsiaiheisilla foorumeilla lingvistin huomio kiinnittyy uuteen terminologiaan, sillä kaikelle lapseen liittyvälle on keksitty omat terminsä, verbimuodossa. Kiintymysvanhemmat kestoilevat, liinailevat ja perhepeteilevät. Vauvat sormiruokailevat, rintaraivaroivat ja hulinoivat. Verbimuotoja näkee kuitenkin vain uusista ilmiöistä. Kukaan ei pinnasänkyile, kertakäyttövaippaile, soseile, lastenvaunuile eikä edes lusikkaraivaroi.
"Uudet" ilmiöt ovat todellisuudessa olleet olemassa aina, mutta nyt niillä on vain eri nimet. Tässä teille lingistin (minun) tulkintoja uusista sanoista:
Kiintymysvanhemmuus
Retronimi: Läsnäolevat vanhemmat
Arkikielessä: Kiintymysvanhemmuus vaikutti minusta alkuun olevan ihan hanurista. Aiheeseen liittyvissä someryhmissä keskustellaan siitä, mitä tehdä, kun lapsi ei halua pyytää anteeksi lyötyään toista / pestä hampaita / kammata hiuksia / sanoa kiitos, eivätkä vanhemmat halua pakottaa, ettei lapselle tulisi paha mieli. Kiihkeää keskustelua käydään myös siitä, saako lapsi traumoja, jos lapsi on yön erossa vanhemmistaan.
Oma kela: Sitten luin Sears & Searsin kirjoittaman Kiintymysvanhemmuuden kirja – Onnellisen vauvan hoito-opas (Green Spot Media Farm, 2008), joka antoikin kiintymysvanhemmuudesta aivan toisen kuvan. Terve kiintymyssuhde syntyy, kun vanhemmat ovat läsnä lapsen elämässä ja oppivat tulkitsemaan melko tarkasti, mitä vauva kulloinkin tarvitsee. Vauvaa ruokitaan, kun on nälkä, pidetään paljon sylissä ja muutoinkin vastataan vauvan viesteihin ja tarpeisiin. Toisin sanoen toimitaan tervettä maalaisjärkeä ja intuitiota käyttäen. Kiintymysvanhemmuudella tarkoitetaan myös molempien vanhempien roolin tärkeyttä: ihannetapauksessa lopputulos on, että lapsi saa turvallisesti kiintyä molempiin vanhempiinsa.
Se ei tarkoita sitä, että jo puhetta ymmärtävä lapsi saisi tehdä aina oman päänsä mukaan, eikä saisi opetusta tämän maailman tavoista, kuten anteeksi pyytämisestä, kiitoksen antamisesta ja hygieniasta huolehtimisesta. Sitä vartenhan meillä oli jo vapaa kasvatus, joka ei tuottanut tasapainoisia aikuisia.
Kiintymysvanhemmuuden kirja:
”Kiintymysvanhemmuus ei ole pelkästään tervettä järkeä, sillä on myös tieteen tuki. Kaikki mitä tutkijat tietävät vauvojen oppimistavoista tukee ajatusta, että vauvat kasvavat neuvokkaammiksi ympäristössä, jossa heitä kosketetaan runsaasti ja jossa heidän viesteihinsä reagoidaan vilkkaasti. […] Vauvasi tarvitsee ennen kaikkea iloisen, levänneen äidin. […] En ole ikinä nähnyt äidin loppuun palamista perheessä, jossa isä on ottanut asiakseen osallistua vanhemmuuteen ja pitää hyvää huolta äidin hyvinvoinnista. . […] Kiintymysvanhemmuus toimii parhaiten, kun miehet kuuntelevat herkästi naisten tarpeita. Kysy vaimoltasi, mitä voit tehdä hänen puolestaan, ja sitten vaadi häntä rentoutumaan sillä aikaa kun huolehdit päivällisestä, vauvasta, esikouluikäisestä tai mistä ikinä. […]
Lisätietoa myös täältä: http://kiintymysvanhemmuus.fi/index.html
Perhepeti, perhepeteily, perhepeteillä
Retronimi: Lapsi nukkuu vanhempien sängyssä
Arkikielessä: Tällä termistöllä kuulee kuitenkin usein puhuttavan kaikesta toiminnasta, johon sisältyy äidin, isän ja/tai molempien vanhempien nukkumista samassa sängyssä lapsen/lasten kanssa. Esim. Marja Hintikka esitteli sarjansa ensimmäisessä jaksossa kotinsa ja kertoi miehen nukkuvan patjalla lastenhuoneen lattialla ja hän itse nukkuu ”perhepedissä” vauvan kanssa.
Oma kela: Itse käsitän perhepedin tarkoittavan – useimmiten isoksi tuunattua – sänkyä, jossa nukkuu koko perhe, tai ainakin vanhemmat yhden tai useamman lapsen kanssa. Yhdessä nukkuminen on siis koko perheen tietoinen valinta läheisyyden takaamiseksi. Se on myös eräs kiintymysvanhemmuuden kulmakiviä.
Jos vauva heräilee öisin kovaäänisesti syömään jatkuvasti, on tavallista, että herkkäuninen isä siirtyy nukkumaan toiseen huoneeseen ja äiti nukkuu vauvan kanssa. Mutta onko kyseessä perhepeti, jos parisängyssä nukkuu edelleen kaksi henkilöä, isä on vain vaihtunut vauvaan? Vai olisiko tällöin syytä puhua lapsivuoteesta?
Kiintymysvanhemmuuden kirja:
”Ei ole olemassa nukkumispaikkaa, joka olisi kaikille vauvoille se ainoa oikea. Omassa perheessäsi oikea järjestely on se, jossa kaikki perheenjäsenet saavat parhaan yöunen. Useimmat vauvat, joskaan eivät kaikki, nukkuvat parhaiten lähellä vanhempiaan. Vauvan lähellä nukkuminen voi auttaa joitakin kiireisiä vanhempia rakentamaan yhteyttä vauvaan ja hoivaamaan tätä yöaikaan […] erityisesti näin voi olla äitiyslomalta töihin palaavien äitien kohdalla. Tämä saattaa toimia sinun kohdallasi joinakin öinä, mutta ei toisina […] Vauvan kanssa nukkumisen olisi tarkoitus lähentää vanhempia toisiinsa, ei vieraannuttaa heitä toisistaan. Yhdessä nukkuminen ei yleensä toimi, elleivät kummatkin vanhemmat kannata sitä. […] Yleensä neuvomme, että isä mukautuu tässä asiassa äidin toiveisiin, koska äiti on se, jonka nukkumiseen vauvan yöheräämiset eniten vaikuttavat. […] Vauvan kanssa voi myös nukkua yhdessä vain osan yöstä.”
Liinailu ja kestoilu
Retronimi: Lapsen kantaminen ja harsovaippojen käyttäminen
Arkikielessä: Liinailu ja kestoilu eivät tarkoita pelkkää kestovaippojen käyttöä ja kantoliinalla kantamista, vaan myös liinojen ja vaippojen fanitusta, haalimista, tuunailua, vertailua ja niistä keskustelua. Liinoja ja kestoja ON kovin monenlaisia, joten tälle on todella mahdollista omistautua vaikka täyspäiväisesti.
Oma kela: Omasta mielestäni on vain plusaa, että ekologisuudesta ja käytettyjen tavaroiden shoppailusta on tullut hohdokasta! Meidän perheen vaippavalinnoista voi lukea täältä. (Liinan käytön haasteista tulossa juttua lähiaikoina.)
Kiintymysvanhemmuuden kirja:
"Kannetut vauvat itkevät vähemmän. Kantoliina helpottaa stressiä, opettaa vauvalle tyytyväisyyttä, tyynnyttää vauvaa ja helpottaa ulkona liikkumista."
Sormiruokailu
Retronimi: Lapsi syö itse
Arkikielessä: Soseiden syöttäminen on niin passé! Enää vauvalle ei haluta tuputtaa väkisin tasaisen ruskeanharmaita mössöjä teollisesta purkista vaan lapsen annetaan oppia ruoan tekstuureista, väreistä ja mauista omin kätösin. Aikuinen valitsee, mitä syödään ja lapsi kuinka paljon. Ei ole vauvan- ja aikuisten ruokaa, vaan koko perhe syö samaa ruokaa.
Oma kela: Sormiruokailu on itse asiassa huonohko suomennos englannin ”baby led weaningistä”, eli prosessista, jossa lapsi vieroittuu vähitellen rintamaidosta ainoana ravinnonlähteenään. Alkuun tämä tarkoittaa kiinteisiin ruoka-aineisiin tutustumista jyrsimällä, imemällä, nuolemalla, sormin puristelemalla, haarukalla ja lusikalla tökkimällä ja lattialle heittelemällä.
Sormiruokailulla ei siis tarkoiteta pelkkää omin sormin syömistä, vaan nimenomaan asteittaista totuttelua. Olennaista on imetyksen jatkaminen pääasiallisena ravintolähteenä vuoden ikään asti ja imetys ennen ruoka-aineilla läträystä. Pikkuhiljaa mahaan asti päätyneiden kiinteiden määrät kasvavat ja samalla vauva oppii käyttämään ruokailuvälineitä, ei vain sormiaan. ”Sormiruokailulla” tarkoitetaan siis yhtä hyvin sitä, kuinka vauva lappaa lusikalla puuroa suuhunsa – ja sen lähiympäristöön.
Koska vitamiinien saanti ja imeytyminen on jo geneettisestikin yksilöllistä, vauva vaistoaa tarvitseeko kulloinkin c-vitamiini-, proteiini- tai vaikka rautamättöä. Lapsista tulee keskimäärin vähemmän nirsoja ja syömätaitojen motoriikka kehittyy syötettyjä aikaisemmin.
Meillä tämä omatoiminen ruokiin tutustuminen aloitetaan kahden viikon päästä!
Lisää aiheesta: Prisma-dokumentti Vauvojen salainen elämä valotti, että mitä enemmän vauva sotkee, sitä nopeammin hän oppii ruokailemaan! Läträyksen tarkoituksena on tutustua eri ruoka-aineiden koostumuksiin.
Tracey Murkettin ja Gill Rapleyn helppotajuinen Omin sormin suuhun (WSOY 2010).
0 kommenttia