Stressaamisen jalo taito

14.12.15

Mitä ihmettä stressaaminen on? Adrenaliinipiikki, jonka ansiosta asiat saa hosuttua nopeasti kärttyisessä ilmapiirissä. Mitä se hyödyttää? Adrenaliinipäissään ehtii päivän aikana hutaista monia muitakin askareita ja loppupäivän voi stressata sitä, kuinka pystyisi rentoutumaan, nollaamaan tai saamaan unta, kun uudet stressin aiheet vilkkuvat päässä. Kuka sitä harrastaa? Väittäisin, että lähes kaikki suomalaiset.

Katalonialaisten appivanhempien vieraillessa meillä pitkästä aikaa tuli taas huomattua, kuinka stressaavaa kansaa me suomalaiset olemmekaan. Hosumista, touhottamista, täydellisyyden tavoittelua, aikatauluttamista ja hektistä kello kaulassa juoksemista mahtuu päivään niin paljon, ettei mihinkään ehdi syventyä kunnolla. Siinä missä etelän ihmiset käyskentelevät rauhassa, kiinnittävät huomiota ympäristöönsä, katsovat silmiin, syventyvät keskusteluihin, improvisoivat…

Minäkin luulin jo oppineeni olemaan stressaamatta ja toimimaan iisisti omassa rytmissä ilman sitä ärtynyttä kaikkialle ehtimisen tarvetta, mutta ristiäisvalmistelut osoittautuivat uudeksi oppimisen paikaksi. Piti ehtiä kampaajalla (piti nauttia hemmottelusta), piti huolehtia vauvan tavaroiden pakkaamisesta (viime hetkellä tietenkin), juhlapaikassa piti pukea nopeasti (itseni ja lapseni) ja kiirehtiä seurustelemaan vieraiden kanssa ja sitten rientää imettämään nopeasti ennen kuin vauva itkisi.

Mitä rennompi isäntäväki, sen vapautuneemmat juhlat.

Vierasmaalaisille piti esitellä paikat, ihmiset, ruoat ja traditiot, tulkata mahdollisimman suuri osa keskusteluista mahdollisimman tarkasti (onneksi mieskin osaa jo sen verran suomea, että pääsee avustamaan tulkkauksessa). Onneksi havahduin ajoissa kysymään itseltäni, että mitäs hemmettiä mä tällasia rupeen stressaamaan! Jos stressikärttyisyys tarttuu, niin onneksi myös iloisuus, rentous ja välittömyys. joita pursuavat etelämaalaiset saavat minutkin aina käyttäytymään "oikean" luonteeni mukaisesti.

Oivalluksen myötä pystyin myös hellittämään hyödyttömästä ennakoimisesta. Vaipat etsitään ja vaihdetaan, kirjaimellisesti vasta kun ”paskat on jo housuissa”. Jos me myöhästymme juhlista, vieraat odottavat. Jos en koko ajan tulkkaa kaikkea, isovanhemmat pääsevät treenaamaan englantiaan. Jos en omi vauvaa syliini lakkaamatta, hän saa tilaisuuden seurustella välillä enon, sedän, isotätien ja isoisovanhempiensa kanssa. Stressi ei päässytkään asettumaan kodiksi, päästin siitä irti, vapauduin.

Lopulta juhlat olivat yhdet rennoimmista ja välittömimmistä sukujuhlista, missä olen ollut. Niihin kuului paljon naurua, laulua, iloista yhdessäoloa ja rentoa keskustelua suomeksi, espanjaksi, katalaaniksi ja englanniksi. Niinhän sitä sanotaan, että samoin kuin työpaikan ilmapiirin luo pomo, juhlien ilmapiirin luo niiden isäntäväki.

Tunnistatko tästä itsesi? Minä myönnän, että nämä taidot on olleet hyvin hallussa. 

Stressaamisen peruspilarit on esitetty loistavasti tässä Facebookista nappaamassani diassa (luento tuntematon), jolle olen naureskellut ruudun ääressä, koska tunnistan siinä itseni. Tai toivoakseni vanhan minäni. Kaikkihan perustuu siihen, että vaatii itseltään liikaa, koska kuvittelee olevansa korvaamaton, paitsi töissä myös kotona: puolisolle, vanhemmille, lapsille. Ilman meitä asiat eivät järjesty. Kukaan ei suorita arjen askareita yhtä nopeasti ja huolellisesti kuin me itse. Potentiaalisin tilaisuus pudota tähän ansaan taitaa olla juuri kotiäitiyden koittaessa: kun ei voi päteä töissä, pitää ruveta pätemään kotona ja tehdä arjesta työprojektien viidakko ja itsestä kuukauden työntekijä (joka kuukausi), joka suorittaa kotielämää paremmin, nopeammin, eniten, kauiten, väsymättömimmin. Älkää uskoko tähän harhaan. Ainakaan, jos huomaatte olonne kärttyisäksi. Hellittäkää viimeistään silloin, kun huomaatte seuraavan päivän, viikon, kuukauden askareiden suunnittelun ja ennakoinnin verottavan yöunia.

Minä olen perusluonteeltani joviaali jousimies, kiinnostuneempi suurista kuvioista kuin suklaatahrasta sohvassa. Se pelastaa jo monelta stressiltä. Välillä löydän silti itseni nillittämästä turhuuksista. Kotiäitinä tavoitteeni onkin madella hitaammin, nukkua kauemmin, tiskata harvemmin ja imuroida huonommin, niin aikaa jää vauvan uusien ilmeiden havainnoimiseen, miehen seurasta nauttimiseen – ja siihen nukkumiseen!

Chillausguruni.

Lisäksi olen huomannut, että vauva-arjen stressiä omalla kohdallani vähentävät ainakin nämä:

  1. Kaikenlainen ehdottomuus on itsensä stressivyyhteen karsinoimista. Minä kannatan ekologisuutta, mutta en käytä kestovaippoja aina ja kaikkialla, jos se tuntuu luovan enemmän stressiä. Esim. yöllä käytämme kertiksiä, samoin heti herätessä, jolloin vauva kakkii suurimmat lastinsa. Joku voisi kysyä, miksen sitten aina käytä kertiksiä, mutta kestojen käyttö on meille kuitenkin se omin juttu (pelkkien kertisten kanssa stressaisin jätteen määrää ja sitä, että oikeasti haluaisin käyttää kestoja)
  2. Edelliseen viitaten: kuivaan vaatteet pesukoneen kuivaustoiminnolla. Kuluttaa enemmän energiaa kuin telineellä kuivattaminen, mutta säästyn ripustamiselta.
  3. Vastaavasti energiaa säästyy, kun en silitä. Koskaan mitään.
  4. En käy kaupassa joka päivä. Olen loistava loihtimaan mitä mielikuvituksellisimpia annoksia siitä mitä kaapista kulloinkin löytyy. Tämän myötä ei roskiakaan tarvitse viedä ihan joka päivä, kun ruokaa ei jää pois heitettäväksi.
  5. En käy edes ulkona joka päivä, jos se on liian hankalaa. (Ja nykyisessä asunnossa se useimmiten on. Koska meillä ei ole hissiä, eikä tilaa säilyttää vaunuja alhaalla, joudun roudaamaan kärryt lapsineen ja hoitolaukkuineen kahdessa osassa neljä kerrosta suuntaansa.) Tämä ei kaamosaikaan onneksi ole edes mikään hirveä menetys.
  6. Vauvan päikkärien aikana en imuroi tai tiskaa (ainakaan joka kerta), vaan käytän ajan kirjoittamiseen, musisoimiseen, joogaamiseen, lukemiseen tai muuhun rentouttavaan ja inspiroivaan sen sijaan, että stressaisin, mitä kaikkea haluaisin tehdä, jos vain olisi mahdollisuus. Puoliso ja vauvakin huomaavat eron muudissa.

+ Tänä jouluna säästymme monelta hössötykseltä, vielä kun lahjattomuus, kuusettomuus ja muun joulustressin välttäminen on mahdollista. Uudenvuoden lupaukseni vois olla stressata päivä päivältä vähemmän :)

Kertokaas, mitä kaikkea itse stressaatte ja miten olette päässeet koko turhasta tavasta eroon! (Väittäisin, että meillä suomalaisilla on vielä paljon petrattavaa tässä asiassa.)

Tsekkaa myös nämä

4 kommenttia

  1. Mäkään en silitä koskaan, mitään.Ja olen paljon onnellisempi juuri sen takia, luulisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää! Voitaisiin promota silittämättömyyttä uutena mindfulnessina :D

      Poista
  2. Sulla esiintyy tuolla sana "pitää". Omassa sisäisessä puheessa esiintyy turhan usein "pakko". Oon alkanut narauttaa itteeni siitä joka kerta. Korvaan sen ajattelemalla: "olisi hyvä jos". Pakkopuhe tuntuu vähentyneen tässä päässä :)
    -Tuulia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella, kuinka paljon pakon tunne stressaa! Hyvä, että oot onnistunut hiljentämään. Onneks mun ei nyt äippälomalla tavallisesti "pidä" tehdä mitään, vaan "saa" tehdä omaan tahtiin. Huomaan stressaavani enemmän tollasia tilaisuuksia, mihin "pitää" ehtiä ajoissa yms., kun imetykset venyy ym. odottamatonta. Mutta eipä niitä tilaisuuksiakaan nyt niin paljon ole. Vauvalliset ystävät on neuvoneet viisaasti, että omaa tahtia vain arjessa ja muut saa luvan ymmärtää, jos ei pääsekään ajoissa tai ollenkaan tapaamiseen, kun vauvan tahdissa mennään. Ootan kyllä sitä aikaa, että tulis säännöllinen päiväunirytmi tänne, niin vois suunnitella ajankäyttöä paremmin. :)

      Poista

Seuraa Facebookissa