Kolme synnytystä yhden hinnalla
20.10.15
”Synnytys ei koskaan mene, niin kuin suunnittelee”, minulle sanottiin ennen h-hetkeä. Hyvä ja totuudenmukainen neuvo! ”Turha valmistautua tai tehdä synnytystoivelistaa, kun ei se kuitenkaan mene niin kuin haluaisit”, sanoivat toiset. Täyttä kukkua! Synnytys ei siis todellakaan mennyt niin kuin etukäteen luulin, mutta onneksi olin valmistautunut kaikkeen. Ei loppuneet kivunlievityskeinot kesken, vaan pysyin koko ajan rauhallisena ja tyynenä, ja voin rehellisesti sanoa, ettei synnytys varsinaisesti sattunut. Tai supistukset sattuivat, mutta harjoittelemieni tekniikoiden ansiosta kipu pysyi täysin kurissa ja hallinnassa – ainakin ekat kaksi päivää. Niin miellyttävä kokemus kuitenkin oli kaiken kaikkiaan, että olisin voinut mennä synnyttämään vaikka seuraavana päivänä uudestaan. Varsinkin jos lopputuloksena olisi yhtä ihana vauva, kuin meidän pikku Buddhamme.
Hengitysharjoitukset ja akupainanta
Ensimmäiset tuntemukset alkoivat menkkakivun tapaisina kouraisuina lauantai-iltana pitkän kävelylenkin jälkeen rv 39+4. ”Onko tämä nyt sitä?”, mietin jännityksen sekaisella innokkuudella. Sunnuntaina rv 39+5 supistuksia alkoi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Kävimme tuttuun tapaan Suvanto-kahvilassa sunnuntaikahvilla ja pullalla (eli minä siis raakakakulla ja jasmiiniteellä). Yöllä supistukset alkoivat tuntua kunnolla kipeiltä ja otin käyttöön hypnossynnytyskurssilla opitut hengitykset, visualisoinnit ja muut tekniikat, jotka rauhoittivat tilanteen tehokkaasti.
Maanantaiaamuna rv 39+6 laitoin viestiä doulalle, koska supistuksia tuli yhä useammin ja limatulppa oli alkanut irrota. Ajattelin, että synnytyksen hetki olisi lähellä. Doula teki kotona minulle akupainantaa ja opetti pisteet ja painallustekniikan myös miehelleni. Tästä oli todella suuri apu supistuksien aikana vieden kivun lähes kokonaan! (Akupisteistä voi lukea lisää mm. erinomaisen Synnytyksen ABC-verkkokurssin materiaaleista ***.) Lopulta supistukset kuitenkin laantuivat jälleen ja katsoimme parhaaksi lähettää doulan vielä kotiin keräämään voimia.
Ensisynnyttäjän on jotenkin mahdotonta tietää, kuinka voimakkaita supistuksia olisi tulossa ja miltä sen oikean lähdön hetken kuuluisi tuntua. Takaraivossani kummittelivat äitini syöksysynnytykset, varsinkin todella nopea ensisynnytys, jossa supistukset alkoivat voimakkaina ja ponnistusvaihe alkoi heti sairaalaan saapuessa. Ainoa saamamme ohjeistus oli soittaa sairaalaan, kun minuutin kestoisia supistuksia tulee vähintään tunnin ajan ja viiden minuutin välein. Soitin sairaalaan, kun kyseisenlaisia suppareita oli tullut puolentoista tunnin ajan. En kuitenkaan ilmeisestikään kuulostanut tarpeeksi tuskaiselta, sillä akupainanta ja hengitykset veivät kivulta terän. Odottelin siis toiset puolitoista tuntia supistusten jatkuessa samanlaisina ja vasta sen jälkeen saimme luvan mennä sairaalaan.
Kättärillä pääsin varsinaiseen kolmannen asteen kuulusteluun raskaus- ja sairaushistoriasta, lääkityksistä, synnytystoiveista, allergioista ja ties mistä. Samalla otettiin sydän- ja supistuskäyrää. Sisätutkimuksessa kävi ilmi, että kohdunkaula ei ollut vielä lyhentynyt, pehmennyt kovasti kylläkin. Kohdunsuukin oli auki vain sentin. Meidät passitettiin siis takaisin kotiin, mutta onneksi olin antanut tietoni tässä vaiheessa enkä joutunut kuulusteltavaksi transsi- tai kipuvaiheessa.
Hypnosynnytystranssi, gua sha ja synnytyslaulu
Saman päivän iltana supistukset voimistuivat huomattavasti ja otin ”järeämmät” keinot käyttöön. Ravi Shakar -soittolista soimaan, laventelit ja suitsukkeet tuoksumaan ja fysiopallon kanssa jatkuvassa liikkessä huojumaan. Mies jatkoi supistusten aikaisen akupainannan kanssa ja jostain mielen perukoilta otin automaattisesti mukaan synnytyslaulun. Varsinaista lauluahan se ei ole, vaan enemmänkin rentouttavaa, matalaa ölinää, joka auttaa hengittämään syvään ja pitämään leuan rentona. Leuan rentoudella on suora yhteys kohdun rentouteen ja siksi se on tehokkaimpia kivun lievittäjiä läpi synnytyksen. Synnytyslaulukurssilla olin doulan kanssa käynyt läpi vokaaleja ja taajuuksia, jotka toimivat kohtua avaavina ja rentouttavina (***).
Myöhemmin illalla mies soitti doulan paikalle. Itse olin jo saavuttanut hypnosynnytyksessä olennaisen syvärentouden tilan tai transsin. Huojuin asentoja vaihdellen silmät kiinni ja synnytyslaulaen omassa kuplassani eikä kipu päässyt missään vaiheessa niskan päälle. Doulan myötä palettiin otettiin mukaan myös ristiselän gua sha -hieronta: erittäin tehokas kivunlievittäjä sekin! Kuukausia aiemmin raskausjoogassa tämä tekniikka tuntui todella epämiellyttävältä ja kivuliaalta, mutta supistusten aikaan tilanne oli tietty täysin eri.
Meidän kolmen tiimi toimi kuin hyvin öljytty masiina, enkä olisi millään halunnut ajatella sairaalaan tai edes taksiin siirtymistä. Tavallaan aloin toivoa, että lapsi syntyisikin kotiin, niin hyvä ja turvallinen olo ja ilmapiiri siellä oli. Koska sairaala-ajatusta ei kuitenkaan voinut sysätä taka-alalle, se alkoi häiritä enemmän ja enemmän, kunnes mieheni soitti taksin ja lähdimme matkaan keskiyön aikaan, minä edelleen ölisten ja aurinkolaseilla varustettuna.
Häiritsevästä sairaalailmapiiristä huolimatta (kirkkaine valoineen, tutkimuksineen ja kyselyineen) pystyin pitämään transsin päällä ja tunsin olevani täysin valmis synnyttämään vaikka heti. Kävi kuitenkin ilmi, ettei kohdunkaula vieläkään ollut lyhentynyt ja kohdunsuukin oli vain kaksi senttiä auki. Koska synnytystoivelistallani kieltäydyin ehdottomasti synnytyksen käynnistämisestä kemiallisesti ja sairaalassa oli vilkas yö, meidät passitettiin toistamiseen kotiin. Tällä kertaa se tuntui todella lannistavalta! Tiesin, ettei synnytyksen hetki olisi kovin kaukana ja olisin halunnut jatkaa hyväksi havaituilla keinoilla eteenpäin. Doula tarjoutui tulemaan kotiimme jatkamaan sessiota, mutta halusin hänen saavan unta, joten palasimme omiin koteihimme.
Epiduraali, ilokaasu ja oksitosiini
Kotiin passituksen ja jälleen uuden taksimatkan jälkeen kello kaksi yöllä alkoi se eräskin elin kasvaa otsaan. Yritin nukkua, koska en ollut viimeiseen kahteen yöhön levännyt kunnolla. Se oli kuitenkin mahdotonta. Transsitila oli karkotettu ja synnytyslaulu oli vaihtunut kirosanoihin. Siirryin olohuoneeseen kävelemään ympyrää, hyppimään fysiopallon päällä ja sadattelemaan supistusten voimistuessa. Ilman hengitystekniikoita ja muita apukeinojani supistuskipu alkoi todella sattua! Kirosanoista ei ollut apua, päinvastoin ne saivat kropan kramppaamaan kahta kauheammin. ”Tällaiselta se siis tuntuu ilman mitään apukeinoja”, tajusin. Viisi tuntia siinä kiehuttuani, soitin tiistaiaamuna rv 40 klo 7, eli viisi tuntia sairaalasta lähdön jälkeen, että nyt tulen ja jään sinne, sanoitte mitä sanoitte. Tajusin, etten tässä uupumus- ja v***tustilassani pääsisi enää takaisin transsiin, vaan nyt tarvitsin sitä, mihin sairaalat ovat erikoistuneet: mömmöjä, joilla saisin tajun kankaalle.
 |
| Vika kuva tulevista vanhemmista kahdestaan juuri ennen h-hetkeä. (Kuva: Nana Lintermo) |
Puoli kahdeksalta Kättärillä oli vastassa mukava nuorempi kätilö, joka oli selvästi perehtynyt lääkkeettömään kivunlievitykseen ja tarjosi minulle tens-laitetta, ammetta ja ilokaasua ennen voimakkaampiin aineisiin siirtymistä. Miksei tämä kätilö ollut vastassa edellisillä käynneilläni?! Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä olin sellaisessa kokovartalokrampissa ettei minuun voinut edes koskea ja supistukset toivat kyynelet silmiin. ”Tämä on nyt kolmas päivä aktiivisten supistusten kanssa ilman unta ja olen kokeillut KAIKKEA, joten antakaa se epiduraali, niin saan hengähtää!”, vaikersin. ”Ymmärräthän, että jos otat epiduraalin, se tarkoittaa myös scalp-anturin ja oksitosiinin hyväksymistä?”, kätilö kysyi asianmukaisesti. Ymmärsin ja hyväksyin pitkin hampain. Etenkin vauvan päähän ruuvattava scalp-piikki tuntui inhottavan brutaalilta sydänäänien seurantatavalta.
Sisätutkimuksessa kävi ilmi, että kotona suorittamani ketutussession aikana kohdunkaula oli vihdoin poistunut, kohdunsuu oli avautunut neljä senttiä ja vedetkin olivat kuulemma menneet. Jotain pientä lirahdusta siteeseen olin tuntenutkin, mutta luulin sitä samaksi limatulppailmiöksi kuin aiemminkin. Vesien menoa kuvittelin dramaattisemmaksi tulvahdukseksi.
Epiduraalin vaikutusta odotellessa hengittelin ilokaasua, joka vei kivun supistuksista todella tehokkaasti, mutta ei sillä uneen päässyt. Puudutteen vaikutuksen alkaessa pääsin vihdoin nukahtamaan oman soittolistan soidessa kaiuttimista ja doulan ja miehen jutustellessa rauhallisesti lähistöllä. Kuulin, kuinka kaikki epäilivät synnytyksen venyvän iltaan, koska kohdunsuun piti avautua vielä kuusi senttiä. Tunnin nukuttuani kätilö tutki minut uudelleen. Kohdunsuu oli avautunut kokonaan ja vauva laskeutunut synnytysasemiin. Nyt lähdettäisiinkin sitten jo valmistelemaan ponnistusvaihetta! Kroppani oli siis kaivannut vain resetointia unen muodossa, jotta se pääsi jälleen toimimaan.
Tunsin olevani elämäni kunnossa, heitin läppää kätilön ja tukihenkilöideni kanssa ja odotin innolla ponnistusvaiheen alkua. Olin puolileikilläni sanonut, ettei tämä skidi näemmä halua syntyä rapukuun aikaan, vaan odottelee kello kahtatoista, jolloin kuu siirtyy leijonaan. Kahdentoista jälkeen kätilö tulikin valmistelemaan ponnistuksen aloitusta. Kuivaharjoittelin ponnistusjakkaralla ja sängynpäätyyn tukeutuen. Supistukset eivät epiduraalin vaikutuksen lakkaamisesta huolimatta kuitenkaan palanneet tarpeeksi voimakkaina, joten sain tippaan oksitosiinia.
Lopulta vauva oli sen verran paljon laskeutunut, että supistuksia piti voimistaa entisestään lisäämällä oksitosiinin määrää. Nämä supistukset eivät sattuneet yhtään, eikä muuten sattunut ponnistaminenkaan, vaikka epiduraalin vaikutus oli kaikonnut jo aikaa sitten. Avustava vanhempi kätilö sai minut pakotettua siihen vihonviimeiseen ponnistusasentoon, eli puoli-istumaan, koska sydänkäyrät blaablaablaa.
Tässä vaiheessa mukaan astui pienoinen epätoivo: ”Eihän tässä asennossa ole fyysisesti mahdollista ponnistaa!” Muutenkin totesin, ettei ponnistamista voi mitenkään harjoitella etukäteen. Mikään ei valmista siihen, millä tekniikalla tämä pingerrys olisi tarkoitus toteuttaa, ei se ainakaan ulostamiselta tuntunut! Vanhempi kätilö aloitti perinteisen ”sparrauksen”: ”Älä hengitä noin! Älä tuhlaa energiaa äänenkäyttöön! Pidätä hengitystä! Älä pidä jalkoja noin! Työnnä kovaa! Ei noin! Hengitä! Pidätä hengitystä! Työnnä! Älä työnnä!” jne., kunnes mekäläiseltä paloi käpy! Suljin korvani koko naikkoselta ja nostin lantioni käsieni varaan, jolloin ponnistus onnistui luontevasti ja vauva putkahti ulos viidessä minuutissa. Yhteensä ponnistukseen meni alkusekoilujen jälkeen 20 minuuttia. Tässä siis se vaihe, jota eniten olin jännittänyt ja sitten se ei sattunutkaan YHTÄÄN! Vauvan syntymäajaksi kirjattiin 14.06.
Tässä vaiheessa mukaan astui pienoinen epätoivo: ”Eihän tässä asennossa ole fyysisesti mahdollista ponnistaa!” Muutenkin totesin, ettei ponnistamista voi mitenkään harjoitella etukäteen. Mikään ei valmista siihen, millä tekniikalla tämä pingerrys olisi tarkoitus toteuttaa, ei se ainakaan ulostamiselta tuntunut! Vanhempi kätilö aloitti perinteisen ”sparrauksen”: ”Älä hengitä noin! Älä tuhlaa energiaa äänenkäyttöön! Pidätä hengitystä! Älä pidä jalkoja noin! Työnnä kovaa! Ei noin! Hengitä! Pidätä hengitystä! Työnnä! Älä työnnä!” jne., kunnes mekäläiseltä paloi käpy! Suljin korvani koko naikkoselta ja nostin lantioni käsieni varaan, jolloin ponnistus onnistui luontevasti ja vauva putkahti ulos viidessä minuutissa. Yhteensä ponnistukseen meni alkusekoilujen jälkeen 20 minuuttia. Tässä siis se vaihe, jota eniten olin jännittänyt ja sitten se ei sattunutkaan YHTÄÄN! Vauvan syntymäajaksi kirjattiin 14.06.
 |
| Vauva löysi heti rinnalle (Kuva: Pau Ribas) |
Ainoa asia, joka tällä sairaalakerralla sattui, oli pienien repeämien tikkaus. Kätilö sanoi, että repeämät syntyivät siksi, koska vauvalla oli käsi päänsä päällä. Katsoimme doulan kanssa toisiamme merkitsevästi. ”Scalp!” Viime vuosina vauvat ovat alkaneet syntyä käsi päänsä päällä, koska he yrittävät repiä päänahastaan sitä ikävää ruuvia! Meidänkin vauvamme onnistui repimään nastan pois kahteen otteeseen, joten nyt pikkupäätä ”koristaa” kolme inhottavaa rupea. Lääketiede pystyisi varmasti vähemmän brutaalinkiin sydänkäyrien mittaussysteemiin.
 |
| Isä kylvettää vauvan ensikertaa. (Kuva: Nana Lintermo) |
Synnytyksen jälkeiset fiilikset
Perinteiseen tapaan vanhempi kätilö halusi pistää lihaani oksitosiinipiikin, jotta istukka tulisi ulos välittömästi. Kieltäydyin siitä kuitenkin, koska istukka tulee ulos ihan itsestäänkin. Viiden minuutin päästä tuo kateenkorvan näköinen mötikkä lumpsahti ulos ja laitettiin muovipussiin myöhempää käyttöä varten, josta lisää tuonnempana.
Omat fiilikseni olivat katossa! Vaikka vauva oli altistunut epiduraalille, annos oli pieni eikä vauva ollut lainkaan väsähtänyt, vaan löysi rinnalle ja onnistui syömään heti syntymänsä jälkeen. Itselleni ei myöskään tullut lieveilmiöitä, kuten heikotusta, pahaa oloa, jalkojen puutumista tai päänsärkyä epiduraalista. Intuitioni sanoi, että tilanteessani se oli juuri oikea ratkaisu ja se, mitä kehoni – ja myös vauva – tarvitsi, jotta synnytys pääsi käynnistymään toden teolla.
Ponnistusvaiheen vanhempaa kätilöä ja vauvan pään runnellutta scalpia lukuun ottamatta synnytyskokemus oli kaikin puolin positiivinen ja mielestäni kyseessä oli aktiivinen synnytys: olin itse tilanteen ”herrana”, sain itse päättää, mitä milloinkin halusin kivunlievityksessä käyttää. Pärjäsin kaksi kokonaista päivää luonnollisin keinoin kipua halliten, joten en koe kehoni pettäneen minua tai, että olisin joutunut sairaalan rutiinitoimenpiteiden kohteeksi. Valmistavat kurssit olivat valmistaneet minut myös siihen, että tietyssä tilanteessa puudutteilla on tärkeä tarkoituksensa ja se tilanne sattui minun kohdallani olemaan kolmannen unettoman supistusyön jälkeen. Ilman synnytysaamun kovia supistuksia (kun mieleni ei enää jaksanut hallita kipua) sanoisin, että synnytys oli kivuton.
Ehdottomasti uutta putkeen (jossain vaiheessa elämää) kokemuksesta viisastuneena! Ja ehdottomasti suosittelen valmistautumaan synnytykseen niin monella eri tavalla, kuin vain itsestä tuntuu mielekkäältä. Yksikään kurssi ei mennyt hukkaan.
p.s. Nyt kun esikoinen on raivannut tien paksujen kudosteni läpi, seuraavalla kerralla ihanteellisinta olisi saada synnyttää kotona siinä ihanassa transsissa, jonka onnistuimme luomaan.
p.s.2 Tulevissa postauksissa kerron tarkemmin siitä, mitä doula teki synnytyksessä, miten synnytyslistan toiveeni toteutuivat käytännössä ja kuinka ekat yöt vauvan kanssa Kättärin perhehuoneessa sujuivat.
8 kommenttia
Mielenkiintoinen synnytystarina! Paljon onnea pienokaisesta! Voin kuitenkin kertoa, että vauvat syntyvät ns käsi poskella yhtälailla ilman scalpeja! Lisäksi scalpit ovat oikeasti joskus välttämättömiä sydänäänten seurantaan, terve vastasyntynyt kun on kaikkien toive :) ei teidän vauva myöskään ole kyennyt irroittamaan niitä kahta.. Joskus ne irtoavat kun sikiö etsii edullisinta asentoa synnytyskanavassa tai ovat huonosti ruuvattuja :) Ja hyväaikainen epiduraali todella rentouttaa niin, että kohdunsuu avautuu noin hienosti! Synnytyksesi oli hyvin käynnissä kun sen sait! Paljon onnea vielä ihanasta vauvasta :)
VastaaPoistaKiitos! Pahalta se nasta silti tuntuu, kun noita rupia katselee :( Kuulin juuri eräältä kahden lapsen äidiltä, että Islannissa ei scalpia käytetä ollenkaan vaan vain sitä mahanpäällistä anturia. Jännä juttu!
PoistaTottakai tuntuu! Kyllä Suomessakin on sellaisia paikkoja synnyttää, joissa puudutus ei tarkoita scalpia päähän.. Onneksi! Joskus tosin sydänäänilaskut (tai oikein huono kontakti) vaativat tarkempaa sydänääniseurantaa ja siksi scalp laitetaan. Sen ei missään nimessä tulisi olla normi vain sen vuoksi, että synnyttäjä saa puudutuksen! Voihan hyvin olla, että vesikin on tallella puudutusta saadessa. Mutta tarkempaan sydnääniseurantaan se kaivataan. Rutiini sen ei missään nimessä tulisi olla!
PoistaMulla olikin just se ongelma, että maha-anturiin tuli katkoksia, kun liikuin niin paljon, siksi vaativat scalpia. Toisaalta kyllä se maha-anturikin puristi ja häiritsi aika tavalla... Ymmärrän tietty, että pitää seurata, mutta toivoisin, että keksisivät jonkun lempeämmän välineen tulevaisuudessa :)
PoistaIhanaa, että sinulle jäi positiivinen mieli. Mä oon päässyt sairaalassa tuohon ihanaan transsiin ja viisi luonnollist syntymää siellä. Meillä on ollut himmennetyt valot. Vai onkohan mieheni laittanut ne pois? :) Hän on tarkka tunnelmasta ja siitä, että pientä ei häikäise. :) Oon synnyttänyt ilman kipua ja nauttinut syntymän ihmeestä. En ole anatnut laittaa niitä vatsan päällisiäkään kuuntelu letkuja, koska tykkään olla vapaa ja esim, tanssiessa tai suihkussa tai ammeessa ei kivat, enkä muutenkaan tykkää , kun puristavat. Olen saanut olla ilman. olen sanonut, että kerron, jos jokin on huonosti, luotan täysin kroppaani. Onnea uudesta ihanasta ja mieltä lämmittävää, että haluat kokea uudestaan. Itse odotan nyt kuudetta. En olisi, joskus uskonut. :D Mut näin. Kaikkea hyvää teille!
VastaaPoistaIhana kuulla! Ja kiitokset kannustavista sanoista! Meillä ei valoja oikein voinut himmentää, kun oli kirkas aamu ja lopulta iltapäivä :) Olis pitänyt olla pimennysverhot. Toisaalta siinä vaiheessa ei valo olis voinut vähempää häiritä. Tokalla sairaalareissulla transsissa sillä oli tietty väliä, kun olin transsissa. Mahtavaa, et oot saanut olla ilman sydänkäyrä"häirintää" :) Hyvää syksyä koko poppoolle!
PoistaUpean synnytystyön olet tehnyt! Joskus se kestää, lestää ja kestää. . Ihanaa että olet tyytyväinen kokemukseesi. Kaunis tarina. ♡
VastaaPoistaKiitos Johanna! <3 Ja mä kun olin vielä niin varma, että olisi yhtä nopea synnytys kuin äidilläni... mutta niinhän se menee, että menee juuri niin kuin ei odota. :) Mutta tärkein anti valmistautumisessa oli se, ettei pelko astunut kehiin missään vaiheessa, vaan sain pysyttyä relana ja positiivisena tapahtui mitä tapahtui. Kivan näköiset blogit sulla!
Poista