Raskausoire 4: Turvotus – magnesium ja jalkarasvat

8.7.15

Ihana Costa Bravan matka alkaa olla loppusuoralla. Suomen tämänvuotisen feikkikesän rinnalla voimme olla onnellisia täkäläisestä lämpöaallosta: lähes kolmiviikkoisen matkamme aikana lämpötila on viihtynyt jatkuvasti siinä kolmen- ja neljänkymmenen asteen välillä. Uutiset pauhaavat kuumuusvaroituksia, metsäpalot riehuvat ja vanhuksia tuupertuu kaduille. Kumma kyllä, itse en ole kuumuudesta juuri kärsinyt, turvotusta lukuun ottamatta. Lähinnä olen nauttinut siitä, että olen saanut hengata koko päivän pikkupikkubikineissä, varvastossuissa, sandaaleissa ja kesämekon hepenissä. Ei puristavia housuja, takkeja, sukkia ja kenkiä, ah!

Nakkeja ja tunnottomia tukkeja


Varasimme lomamatkan tarkoituksella ennen rv 28, jotta en tarvitsisi lääkärintodistusta lentämistä varten. Hullujen päivien pakkasten aikaan emme osanneet myöskään arvioida, mikä vointini olisi hamassa tulevaisuudessa, joten matka varattiin heti miehen loman alusta (eli ajoittuu raskausviikoille 24–27). Koska kyseessä on ensimmäinen raskauteni, en osaa sanoa liittyykö turvotus muutenkin näihin viikkoihin, mutta epäilemättä neljänkympin helle ei ainakaan tilannetta paranna.

Onneksi turvotus iskee minun tapauksessani vain raajoihin: jalkoihin, nilkkoihin ja sormiin (sormet ovat kuin nakit, mutta jostain syystä vain aamuisin), eikä toistaiseksi esim. kasvoihin, kuten raskausoppaat varoittelevat. Joskin silloin, kun jalat paisuvat oikein kunnolla, ei sekään mikään miellyttävä olotila ole. Kun alaraajoissa näkyy kaksi tunnotonta tukkia, jotka painavat tonnin kappale, tekisi mieli tilata rollaattori tai täyttää saappaat jäähileellä…


Turvotuksen syy


Mikä jalkojen turpoamista sitten aiheuttaa? Raskaushormonit tietty. Mutta mitkä toimet eivät ole suositeltavia, jos turvotuksesta kärsii? Oman kokemukseni mukaan kannattaa välttää pitkään istumista, seisomista tai kävelyä. Päivittäiset kävelylenkit rantabulevardilla pitää ehdottomasti katkaista piipahduksella vilvoittavaan, ilmastoituun kenkä- tai vaatekauppaan (meikäläiselle näiltä pakollisilta levähdyksiltä mukaan on tarttunut jo mekko, nilkkurit, sandaalit, hattu, uv-suojalla varustetut aurinkolasit ja vauvanvaatteita).

Maha rv 27+1 ja uus mekko, lasit ja sandaalit
(Kuva: Pau Ribas)

Tähän mennessä pahimpia turvotuspäiviä ovat olleet ne, jolloin olemme reissanneet autolla. Istuminen kuumassa autossa maha köytettynä ei muutenkaan ole sieltä miellyttävimmästä päästä. Reissun ekalla viikolla kävimme vanhassa kotikaupungissamme Barcelonassa. Mies kävi ostoksilla vanhempiensa kanssa ja minä treffasin hyvän ystäväni ja vanhan bändikaverini The Satellites of Lovesta, Annan. Vaikka päivä oli aivan ihana, kävelyä ja istuskelua mahtui 38-asteiseen päivään liiankin kanssa.

Annan kanssa Beatles-keikalla (Kuva: Pau Ribas)

Anoppi vei meidät aluksi Tallers-kadun alkupäähän avattuun lastenvaatekauppaan, joka on erikoistunut beibien bändi- ja tatska-aiheisiin paitoihin ja bodeihin. Mukaan tarttuivat housut, joissa yhdistyvät omat suosikkini: sydämet ja leopardikuosi! Sitten kävimme Annan kanssa lounaalla Barcelonan parhaassa vegeravintolassa, Teresa Carlesissa, jonka maidoton suklaakakku oli aivan huikean herkullista! Vanhana Beatles-fanina oli pakko käydä tsekkaamassa myös tänä vuonna ekaa kertaa järjestetty Barcelona Beatles Weekend -festari (josta kirjoitiin Tripsteriinkin). Festarialueen paahteessa käpytellessä jalat alkoivat jo vedellä viimeisiään ja loppusilauksen toi kahden tunnin autossa vietetty paluumatka Platja d’Aroon. Auts!

Sydäntä ja leopardia sen olla pitää!

Reissun toinen automatka ei ollut yhtä pitkä. Viime lauantaina varasimme esittelykierroksen Salvador Dalín vaimolleen Galalle ostamaan linnaan. Emmepä kuitenkaan osanneet varausta tehdessä aavistaa, että kyseessä sattui olemaan vuoden kuumin päivä (41 astetta). Auton ikkunoista ei puhaltanut vilvoittava tuuli, vaan pikemminkin tulenlieskojen henkäyksiltä se tuntui. Linna oli aivan upea mesta ja viimeinen kohde, jossa en ollut käynyt Dalín kolmio -kohteista (muut kaksi siis: Figueresin Dalí-museo ja Cadaquesin Dalín kotimuseo). Harmi vain, että vanha ystäväni huimaus iski heti perille päästyäni. Onneksi linnan vilvoittaviin uumeniin könyttyäni meni huimauskohtauskin ohi. Uutisten kuumuusvaroituksissa mummelit sanovat aina pakenevansa kuumuutta kirkkoon, itse siis olen hyväksi havainnut linnat ja vaatekaupat (ja lisäksi kirjaston, jossa tätäkin blogia nakuttelen!). Paluumatkalla poikkesimme myös La Bisbalissa tsekkaamassa toista linnaa. Nimittäin sitä hotelliksi muutettua, jossa vietimme häämatkamme seitsemän vuotta sitten… memories…! Legendan mukaan Dalí halusi muuten alun perin ostaa Galalle tämän rakennuksen Púbolin linnan sijaan.

Galan linnassa

Vinkkini jalkojen turvotusta vastaan


Mutta mitäs niille tukkijaloille sitten voi tehdä? Kengät hiertävät, koivet painavat tonnin ja muuttuvat lopulta tunnottomiksi. Hyväksi havaitsemiani keinoja ovat olleet 1.) lepo ja jalat ylös: päivä pitää rytmittää niin, että välillä pääsee oikaisemaan sohvalle, sängylle tai biitsin lepotuolille, 2.) kylmät kääreet: biitsillä käärin jalkani kylmällä merivedellä kasteltuun pyyhkeeseen (enää en uskalla käyttää merivesipulloa, ettei tule toistamiseen hörpättyä meren pörriäisiä sisuksiin), sama käsittely tarpeen mukaan myös päivän päätteeksi sohvalla maatessa, 3.) magnesium: auttaa niin jalkakramppeihin, kuin kaikenlaisiin turvotuksiinkin, pahimpina turvotuspäivinä tuplaan annoksen, 4.) vilvoittava voide: paikallisesta ekokaupasta löytyi rasittuneille jaloille tarkoitettua luonnontuotetta, joka sisältää aloeveraa, mentolia ja kamomillaa. Säilytän purtiloa jääkaapissa ja sivelen aineella jalkani kerran, kaksi päivässä, toimii! Doulani suositteli omana raskausaikanaan hyväksi toteamaansa Weledan jalkavoidetta, mutta sitä en ole täältä löytänyt, 5.) jalkahieronta: ja sitten omaan suosikkiini. Ihana mieheni antaa minulle päivän päätteeksi vilvoittavan jalkahieronnan aloeveralla tai muulla voiteella. Luksusta!

Vilvoittava voiteeni

Tsekkaa myös nämä

0 kommenttia

Seuraa Facebookissa